Vaikeuksista #
On harmi, kun suomailaiset puhuvat usein englantia niin hyvin etteivät puhu suomeksi ulkomailla. Siitä seuraavaa, että vain minä voin puhua suomeksi kun olen Suomessa tai iTalkissa. Molemmat maksavat paljon, ja lisäksi tunnen joskus tunnen jonkin aikaa laiskaksi, niin että suomen kielen taitoni ruostuvat.
Motivaatio oppia #
Ensimmäiseksi kysyn: miksei? Jos jollain on aikaa, miksei haluaisi oppia kielestä, joka toisella on englannista tosi erilaistä ja toisella valaisee suomalaisten kulttuuria. Venäjän ja Euroopan välillä maailman pikkuisessa nurkassa sijaitseva Suomi antaa maailmaalle ainutlaatuisen näkökulman. Suomen hengessä on molemmat ruotsin ja venäjän vaikutteita. Koko ajan sen itsenaisyydestään nykypäivään asti Suomi on käsitellyt sitä tosiasiaa, että sen raja Venäjän kanssa on pitkä.
Motivaatio oppia jatkua #
Suomen moni ongelma on samanlaista kuin Euroopan ja Ameerikan. Siitä huolimatta, Suomessa on vielä vahvaa mediaa, jota usein luotetaan. Siis kyky lukea suomea tarkoittaa, että Helsingin Sanomat ja Ylen Uutiset ovat tulleet henkilön saavutettaviksi. Amerikassa erimielisten ihmisten välinen kuilu on kasvanut, ja uutismedia heijastelee tätä todellisuutta. Demokraateilla on esimerkiksi New York Times, jolla on luotettavaa journalismia mutta aihevalinnat ja kirjoitustyyli suosivat liberaaleja. Republikaanien tilanne on huonompi: heidän uutismediaansa ei kiinnosta totuuden ja panettelun kysymys. Lopputulos on se, että on vaikea uskoa mitä sanotaan. Itse asiassa, on tärkeä ettei uskota ensin, koska tarina ei ehkä ole täysin totta.
Nykyaiset suomalaiset kirjailijat #
Olen todella rakastunut Antti Tuomaisen kirjoitustyyliinsä.
Arto Paasilinan Jäniksen vuosi on suosittua ja hauskaa, edes Ranskassa.